Tärkeitä tapahtumia Kiinassa syyskuun 2025 alussa
Kiinassa järjestettiin elokuun lopun ja syyskuun alun 2025 tienoilla merkittäviä tapahtumia, joissa Kiinan johtaman ryhmittymän valtioiden edustajat tapasivat ja neuvottelivat jatkotoimista.
Tapahtumien keskipisteenä olivat Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) huippukokousTianjinissa 31.8.−1.9.2025 ja sitä kahden päivän päästä Pekingissä seurannut suuri sotilasparaati, joka pidettiin toisen maailmansodan päättymisen muistoksi. Japani antautui virallisesti Yhdysvaltojen järjestämässä tilaisuudessa 2.9.1945.
Kiinalaiset muistuttivat paraatillaan 3. syyskuuta siitä, että he taistelivat Japania vastaan yhtäjaksoisesti kesästä 1937 alkaen ja kärsivät silloin noin 10 miljoonan ihmisen tappiot. Tällä taistelulla vaikutettiin Yhdysvaltojen sotatoimien ohella merkittävästi Japanin häviöön.
Nykyiselle tilanteelle merkittävämpää on kuitenkin se, että Pekingin läheisessä Tianjingissa käytiin neuvotteluja ja tehtiin monia sopimuksia ”uuden maailmanjärjestyksen” vahvistamiseksi. Sillä pyritään muokkaamaan maailmaa ”moninapaiseksi” ja irtoamaan yhä enemmän sidonnaisuuksista Yhdysvaltojen viimeiset 80 vuotta hallitsemaan maailmanjärjestykseen.
Suomen Geopoliittisen Seuran sivustolla on seurattu tätä kehitystä jo pitkään muun muassa Seppo Niemen katsausten perusteella. Julkaisemme nyt hänen tuoreen katsauksensa tiivistelmän poikkeuksellisesti englanninkielisenä. Täydellisempi versio löytyy Seppo Niemen ylläpitämältä sivustolta: Great power relations – Observer of Great Power Relations and Politics .
Seppo Niemi
SCO, Heads of State Summit 2025
Three interlocked, important events around August/September will obviously be crucial in shaping the next configuration of the geopolitical chessboard.
August 31 - September 1st. Tianjin, China. The annual summit of the Shanghai Cooperation Organization (SCO)
September 3. The Victory Day Parade in Tiananmen Square in Beijing
September 3. Vladivostok. The start of the 10th Eastern Economic Forum (EEF)
Taken together, these three dates cover the whole spectrum of the Russia-China strategic partnership, the geopolitical and geoeconomic aspects of Eurasia integration and Global South posture and the concerted push by Eurasia actors to accelerate the drive towards a multipolar system of international relations.
SCO Heads of state summit, August 31 – September 1, Tianjin China
China hosted the SCO Summit in Tianjin from August 31 to September 1 this year. Leaders of over 20 countries including all member states of the SCO and heads of 10 international organizations attended relevant events. The SCO Tianjin Summit was the largest summit in scale since the establishment of the SCO. Under China's fifth rotating presidency, Chinese President Xi Jinping chaired the 25th Meeting of the Council of Heads of State of the SCO and the "SCO Plus" Meeting, delivered keynote speeches and hosted a welcome banquet and bilateral events for participating leaders.
Today, the SCO is made up of ten member states: Russia, Belarus, India, Iran, Kazakhstan, Kyrgyzstan, China, Pakistan, Tajikistan, Uzbekistan and two observer countries — Afghanistan and Mongolia — and 14 dialogue partners — Azerbaijan, Armenia, Bahrain, Egypt, Cambodia, Qatar, Kuwait, the Maldives, Myanmar, Nepal, the UAE, Saudi Arabia, Turkey and Sri Lanka. It is the world's largest regional cooperation organization by population, geographical coverage and growth potential. The 2025 summit was attended by 21 heads of state and also United Nations Secretary-General Antonio Guterres.
On the sidelines of the summit, a great number of bilateral meetings between participating countries were organized and numerous significant agreements signed. Russian delegation signed nearly 30 various documents with different countries. Of particular interest were the meetings between China – India, China – Russia as well as Russia – India. Around 3,000 media representatives from across the globe were covering the summit of the Shanghai Cooperation Organization (SCO), taking place in China.
When the leaders of China, Russia, India, and several Central Asian states gathered in Tianjin for the Shanghai Cooperation Organization (SCO) Summit, the world should have paid far closer attention. Yet much of the Western press treated the gathering as little more than a diplomatic sideshow, overshadowed by domestic political debates or the latest updates from NATO. That was a mistake. What unfolded in Tianjin was not just another regional summit. It was the clearest indication yet that the unipolar world of US primacy, which dominated the decades after the Cold War, is giving way to a new and contested multipolar order.
While China hosted the largest-ever Shanghai Cooperation Organization summit in Tianjin, EU foreign ministers were unable to reach specific decisions on Ukraine or funding at the Copenhagen summit, and the Iran nuclear deal faced breakdown as the US refused to resume negotiations.
New membership applications
More than ten new applications from various countries to join the Shanghai Cooperation Organization as observers or dialogue partners are currently being reviewed, Russian President Vladimir Putin said at a SCO Plus expanded meeting.
Modi−Xi−Putin meetings herald shift to multipolar global economy
SCO Summit showed the world now clearly moving beyond a US-centered order toward multiple centers of economic power. The meeting in Tianjin between Indian Prime Minister Narendra Modi and Chinese President Xi Jinping, their first in seven years, carried significance far beyond protocol.
It took place just as Donald Trump’s expanding tariff program, which began in April and has steadily intensified through the summer, has reshaped global trade flows. The timing underscores an increasingly unmistakable reality: The world economy is no longer organized around a single dominant center but is moving toward a multipolar structure with competing sources of power and influence.
In late August, India was hit with a 50% tariff on numerous product sectors, despite being described by Washington as a close ally. While Washington raises trade barriers, other capitals are increasingly drawn together by necessity.
In SCO Summit, the presence of India, China, Russia and Central Asian nations, joined by Iran and Pakistan, was more than a show of diplomatic solidarity. It reflected the start of deeper economic coordination among countries that, in many cases, share only a limited history of cooperation.
The fact that Modi and Xi could engage in a substantive dialogue after the deadly 2020 Galwan Valley clashes illustrates how rapidly strategic calculations are shifting under external pressure.
The broader consequence is that the post-war consensus, which placed the United States at the center of the global system, is steadily eroding. The US tariff program is accelerating the development of parallel networks of trade, finance and security. Where globalization once implied convergence toward shared standards, it now increasingly produces separate systems of rules and practices.
Countries subject to tariffs or sanctions aren’t waiting for negotiations to bring them back into the fold. Instead, they’re building alternative institutions and regional frameworks designed to reduce their dependence on Washington. This isn’t an academic debate but a fundamental reorganization of how capital is allocated and how markets function. Supply chains are being redrawn around regional resilience rather than global efficiency.
Central banks have been quick to recognize the change. Reserve diversification away from the dollar is gathering pace, supported by record gold purchases and a shift into non-dollar assets. Regional payment systems are being developed to handle trade settlement without relying on Washington’s financial infrastructure.
Energy partnerships are being restructured as sanctions and tariffs force producers and consumers to find new channels for investment and delivery. Infrastructure financing, historically led by Western-backed institutions, is increasingly sourced through regional banks and sovereign initiatives.
SCO Summit: PM Modi, Vladimir Putin, Xi Jinping share light moments
//www.youtube.com/@ANINewsIndia">ANI News September 1, 2025
The SCO meeting encapsulated these developments. India and China remain wary competitors, but the logic of economic survival compels them to consider cooperation. Russia, locked out of Western markets, is deepening its reliance on non-Western partners. Smaller states, from Central Asia to the Middle East, are aligning with whichever constellation offers the most reliable access to trade and capital.
These are pragmatic calculations, not ideological choices, reinforcing the trend toward a more fragmented yet more balanced global economy. This fragmentation is not likely to be a temporary disruption. Countries are building resilience into their economic models accordingly.
This means investors must also shift their perspective. It’s no longer realistic to expect a return to the highly integrated system of the past. What is emerging is a more regionalized structure in which influence is shared across multiple centers of power.
The image of Modi and Xi meeting in Tianjin, crystallizes what Trump’s tariffs have already set in motion. What unfolded in China this week and what is unfolding in Washington’s tariff schedules, are two sides of the same story — a story of fragmentation, resilience and new centers of economic gravity that will define markets for years to come.
Results and ramifications of the SCO Summit 2025
The SCO Heads of State meeting saw the signing and adoption of a number of key documents, including the Tianjin Declaration and a development strategy for the organization in the 2026−2035 period, which charts the SCO's blueprint for the next decade. Leaders of SCO member states agreed to accept Laos as a new dialogue partner of the organization and decided that Kyrgyzstan will take over the rotating SCO presidency for 2025-2026.
Outcomes of the meeting also include a statement on supporting the multilateral trading system, a statement on the 80th anniversary of WWII victory and of the founding of the United Nations, and 24 outcome documents on strengthening cooperation in sectors such as security, economy, energy and people-to-people ties, as well as organizational building.
Four new SCO centers were inaugurated to counter security threats and challenges, tackle transnational organized crimes, improve information security, and strengthen anti-drug cooperation, respectively.
President Xi called on SCO member states to stay true to the organization's founding mission and promote its sound and sustained development with greater resolve and more practical measures. Xi said the member states should leverage the strengths of their mega-sized markets and economic complementarity and improve trade and investment facilitation.
Xi announced that China will provide 2 billion yuan in grant to other SCO member states within this year and issue an additional 10 billion yuan in loan to the member banks of the SCO Interbank Consortium over the next three years. In addition, China plans to implement 100 development projects in the member states as well as an SCO development bank to be established as soon as possible.
Dawning of the New World Order. As the result of SCO Summit, a new chapter in the history of international politics is being written. Trump’s foreign policy is turning into a serial production of debacles. Case in point: India. The short-sighted decision to hit India with 25% tariffs, and an additional 25% penalty, has energized India’s political class to distance themselves from the United States. Prime Minister Modi, now assumes the Presidency of BRICS, and is embracing the task of planning and hosting the 2026 BRICS summit in India. He will not submit to US threats or bullying.
BRICS, along with the SCO, is busy constructing an alternative to the post-WW II international economic and political system that has dominated world affairs for the last 80 years. While many in the West foolishly dismiss these gatherings as meaningless, Russia, China and India are serious about creating an economic, financial and international political system that is no longer subject to a veto by the United States or Europe.
As much as BRICS finally stepped into the limelight at the summit in Kazan in 2024, the SCO replicated the move at the summit in Tianjin in 2025.
Once again, BRICS and SCO run intertwined, as their key focus is to progressively ditch dependence on Western paradigms and at the same time fight the effect of sanctions, which not by accident hit hard on the four top members of both BRICS and SCO: Russia, China, India and Iran.
The relations of two Asian giants, China and India, are warming up quickly. Prime minister Modi was in China for the first time in 7 years. Xi went straight to the point: “China and India are great civilizations whose responsibilities extend beyond bilateral issues. Xi once again hit the dancefloor: the future lies “in the dance of the dragon and the elephant.” The dance of Bear, Dragon and Elephant. The original RIC (Russia, India, China), as conceptualized by the Russian legendary FM Yevgeny Primakov in the late 1990s, were finally back in the game, together.
The Tianjin Declaration – not as extensive as Kazan last year – still managed to emphasize the key points that apply to Eurasia: sovereignty, above anything else; non-interference in internal affairs of member-states; and total rejection of unilateral sanctions as tools of coercion. Development strategies of different nations already cooperate with BRI projects, from the China-Pakistan Economic Corridor (CPEC) to the China-Belarus Industrial Park, extrapolating to cross-border e-commerce, AI and Big Data.
The SCO’s massive geographic scale, combined with half of the world’s population, carries tremendous potential across the spectrum – for instance on trade, transport infrastructure, cross-border investment and financial transactions. The potential is far from being realized. But the high-speed trains are already rolling: geopolitical imperatives are guiding increased pan-Eurasia geoeconomic interaction.
As to the “Shanghai Spirit”, in his toast at the elegant banquet offered in Tianjin for SCO guests, Xi had to quote a Chinese proverb: “In a race of a hundred boats, those who row the hardest will lead”. It’s always about hard work – for the common good.
It was President Xi, who personally set the main guidelines – proposing no less than a broad, new Global Governance model, complete with important ramifications such as a SCO development back, which should complement the BRICS’s NDB, as well as close AI cooperation.
The SCO is turning into a complex multilateral platform coordinating infrastructure development and geoeconomics. That’s where China’s new idea – the establishment of the SCO Development Bank – comes in. It’s a mirror institution to the NDB – the BRICS bank based in Shanghai and parallel to the Asia Infrastructure Investment Bank (AIIB), the multilateral bank based in Beijing.
Global Governance, the Chinese way, encompasses five core principles. The most crucial is sovereign equality. That connects with respect for the international rule of law – and not American designed “rules-based international order”. Global Governance advances multilateralism and also inevitably encourages a “people-centered” approach in social interaction and commerce.
When speaking of multipolarity, the leaders made it known that a new world of cooperation was emerging in with or without the West. Xi declared that global governance has arrived at a crossroads. Xi went on to propose a Global Governance Initiative (GGI) based on five key cornerstones:
- Adhering to sovereign equality
- Abiding by international rule of law
- Practicing multilateralism
- Advocating the people-centered approach
- And focusing on taking real actions
By adopting a strategy until 2035, an initiative to establish its own Development Bank and reform the United Nations, the SCO is positioning itself as the strategic axis of a new, fairer and multipolar world order, in which a single center of power no longer makes decisions but by a community of equal states.
The most important role of the SCO Development Bank will be to encourage trade in national currencies, thereby strengthening the financial independence of member states. Although trade turnover between Russia and China is measured in dollars, the actual trade is conducted in national currencies — the yuan and the ruble.
Now Europe and the US are falling into the background. Although the US and EU proudly proclaim they have 800 million inhabitants, it should be noted that China and India together have three billion inhabitants, which is many times more. Russia, the largest country in the world by territory, has all the necessary resources.
This is exactly the point of the SCO: the world is changing, and the US and EU can no longer dictate the conditions as they once did. The summit, attended by leaders from Russia, China, and India, demonstrated unprecedented unity that has become a significant challenge for US-led West.
Strategic significance of “Power of Siberia 2”. Russia’s planned expansion of natural gas exports to China, has the potential to fundamentally alter the balance of the global liquefied natural gas (LNG) market. According to Bloomberg, this development poses a serious challenge to US strategic ambitions in the energy sector. The strengthening of ties between Moscow and Beijing weakens Washington’s leverage in global energy politics, undermining its ability to use LNG exports as a geopolitical tool.
For the US, the challenge is significant. LNG export projects require massive investment and long-term demand guarantees. When China turns to Russian pipeline gas, the profitability of many American projects could be in jeopardy. Investors are increasingly forced to consider the risk of shrinking demand and rising competition.
Ultimately, the expanding Russia-China energy alliance signals a structural shift in the global market. Washington’s path to energy dominance is narrowing as Moscow and Beijing build a new architecture that blends economic pragmatism with geopolitical strategy.
Wrap-up of the results of SCO Summit 2025
The results of the recent Shanghai Cooperation Organization (SCO) summit indicate that it is gaining increasing importance as a global pole that is beginning to compete with and threaten the Western pole. Although it has not yet fully formed a competitive global pole, the summit reflected the determination of its leaders to achieve their strategic goal of building a multipolar world order. Examining the outcomes of the 47th summit, the following conclusions can be noted.
First, the results on the political and economic levels worldwide:
- Challenging Western unipolar hegemony led by the United States of America: The convening of the summit represented a confirmation and determination by its leaders to declare their challenge to Western unipolar hegemony, especially in light of the trade tensions imposed by the administration of US President Donald Trump on countries such as China and India. This has strengthened the rapprochement between them and given new impetus to the SCO in its quest to break unipolarity in favor of building a multipolar world order free of hegemony.
- Enhancing economic, military, and security cooperation among member states: The organization aims to enhance security, economic, and military cooperation among member states, which represent approximately half the world’s population and a quarter of global GDP.
- Working to build an alternative financial system to the US-dominated financial system: The summit witnessed an increased focus on the use of national currencies in intra-regional trade among member states, which is seen as a step towards reducing reliance on the US dollar and bypassing the SWIFT transfer system, which is controlled by Washington.
- Electro-Yuan Gambit. Perhaps the boldest and most consequential development was Xi Jinping’s call to expand the use of the yuan in energy settlements. Analysts quickly dubbed the concept the “electro-yuan,” a system designed to link China’s digital currency with cross-border trade in oil, gas, and electricity. Unlike conventional trade settlements, which rely on correspondent banking in US dollars, the electro-yuan would enable real-time, blockchain-enabled transactions directly between SCO member states, bypassing traditional financial intermediaries.
- Global Governance Initiative: Chinese President Xi Jinping launched a global governance initiative aimed at establishing a more just and equal international order based on the principles of multilateralism and the rule of law.
- Conflict Resolution: The organization has succeeded in resolving some border disputes between member states, reflecting its role in achieving regional stability.
- Expansion: The summit demonstrates the organization’s expansion and the accession of new countries, strengthening its geopolitical influence.
Then, in terms of rapprochement between China and India:
- The Shanghai Summit achieved a significant and tangible rapprochement between China and India, despite previous border disputes between the two countries. This rapprochement is viewed as an important step towards strengthening the organization’s role as a competitive and counterbalancing force to the Western pole.
- Chinese and Indian sides affirm their commitment to resolving their disputes: During the summit, both Chinese President Xi Jinping and Indian Prime Minister Narendra Modi pledged to resolve their border disputes, a significant development that puts an end to previous tensions.
- Enhancing cooperation: It was agreed to enhance economic and trade cooperation, and the two countries discussed easing trade restrictions and resuming direct flights.
- Common goal: Xi emphasized that the relationship between the two countries should be one of “partners, not adversaries,” and that the common goal is to provide development opportunities, which consolidates the idea of cooperation versus competition.
Based on the above, the summit’s outcomes appear to indicate that the Shanghai Cooperation Organization is moving forward towards strengthening its presence as a global pole that strongly competes with the unipolar West, especially since the center of gravity in the global economy is shifting from the West to the East, where growth rates and a favorable environment for investment by international companies are higher.
V-Day commemorations in Beijing, September 3, 2025
September 3 is celebrated in China as Victory Day, marking the signing of the Japanese Instrument of Surrender on Sept 2, 1945.
China held a massive military parade in central Beijing to mark the 80th anniversary of its victory in World War II, pledging the country's commitment to peaceful development in a world still fraught with turbulence and uncertainties.
President Xi Jinping, also general secretary of the Communist Party of China Central Committee and chairman of the Central Military Commission, oversaw the parade and reviewed the troops. Standing beside Xi on Tian'anmen Rostrum were Russian President Vladimir Putin and North Korea’s top leader Kim Jong Un, along with more than 20 other foreign leaders.
Xi delivered a speech before the parade. More than 10,000 military personnel, along with over 100 aircraft and hundreds of ground armaments, were arranged into formations according to a wartime command system. The People's Liberation Army's (PLA) new system of services and arms -- the result of military reforms under Xi's leadership -- was put on display for the first time.
The advanced armaments put on display included nuclear triad, unmanned intelligence and counter-unmanned equipment, hypersonic missiles, directed-energy weapons, electronic jamming systems and strategic weaponry capable of global strikes.
Conclusion: PLA’s military parade was a unique show of force, unparalleled in today’s world. It confirmed the top quality and quantity of China’s military forces, revealing technically the most modern weaponry in the world. When combined these features with the knowledge of practically limitless Chinese production capacity of military material, this makes China a real superpower of today. Just one curious example: when needed, China can organize within a few months the production capacity to produce well over a billion drones annually!
11.9.2025
Seppo Niemi
Suomen Geopoliittinen Seura ry
Geopolitiska Föreningen i Finland rf
Raportti 4.4.2025
Suomen Geopoliittisen seuran seminaari Helsingin yliopistossa 31.3.2025
Suomen Geopoliittisen Seuran kevätkokoukseen 31.3.2025 liittyen pidettiin Helsingin yliopiston Metsätalossa seminaari, jossa yleisteemana oli ”Trumpin doktriini kansainvälisen politiikan alalla ja vaikutukset Suomen asemaan”.
Poimintoja ohjelmasta
Alustuksien teemoista julkaistaan myös erikseen artikkelit Geopoliittisen seuran sivustolla.
Pekka Visuri alusti otsikolla "Trumpin doktriini Monroen opin linjoilla”.
Presidentti Donald Trumpin politiikka näyttää nopeatempoiselta, jopa kaoottiselta ja impulsiiviselta, joten selkeän doktriinin eli toimintalinjan hahmottaminen on työlästä. Kuitenkin ulkopolitiikan alalta erottuu suhteellisen selvä linja. Sen sijaan ennusteen tekeminen hänen politiikkansa onnistumisesta kokonaisuutena on erittäin vaikeaa, koska siihen sisältyy suuria, lähinnä talouspolitiikan ja sisäpolitiikan alaan kuuluvia riskejä.
Ulkopolitiikan doktriini ilmeni selvästi jo Trumpin vaalikampanjasta vuonna 2016. Hän toisti usein seuraavaa teesiä: ”Me olemme kuluttaneet Lähi-idässä 6 000 miljardia dollaria. Noilla rahoilla olisimme voineet jälleenrakentaa maamme kahteen kertaan. Katsokaa teitämme, siltojamme, tunneleitamme ja lentokenttiämme, kuinka vanhentuneita ne ovat!” Siitä hän johtopäätöksenä esitti linjauksensa: ”Amerikka ensin!” Kyseessä oli selvästi paluu Monroen opin linjoille.
Presidentti Monroe julisti vuonna 1823 geopoliittisen opin: ”Pidämme muiden valtioiden yritystä laajentua mihinkään osaan tätä pallonpuoliskoa vaarallisena rauhallemme ja turvallisuudellemme. Meidän Eurooppa-politiikkamme välttää sekaantumista minkään hallituksen sisäisiin asioihin. Pidämme niitä legitiimeinä ja kehitämme hyviä suhteita.”
Trumpin voitettua vaalit hän pääsi toteuttamaan noita ajatuksia, jolloin toimintalinjaksi hahmottui:
- Julkinen oppi: ”Amerikka ensin”.
- Monroe-oppi perustana: ei anneta kenenkään ulkopuolisen puuttua Amerikan asioihin, mutta ei myöskään puututa muiden asioihin.
- Taustalla näkemys Kiinasta merkittävimpänä kilpailijana.
- Oli estettävä Kiinan ja Venäjän sekä näiden liittolaisten (Shanghain yhteistyöorganisaation) voimien yhdistyminen.
- Eurooppa ei tarvinnut enää USA:n apua.
- Ideologisesti vastustajana nähtiin radikaali islamismi, koska se on myös geopoliittinen tekijä.
Ajankohtaisena haasteena Trumpin ensimmäisellä kaudella oli Naton itälaajennuksesta nousseiden Venäjän reaktioiden hillitseminen ja Ukrainassa keväällä 1914 sisäisesti alkaneen konfliktin vaikutusten rajoittaminen. Trump pyrki parantamaan suhteita Venäjään, mutta sisäinen vastarinta Yhdysvaltojen hallinnossa jarrutti voimakkaasti noita toimia. Hän ajautui avoimeen riitaan myös valtamedian kanssa.
Seurauksena oli, että Trumpin ulkopoliittinen linja ei toiminut kovinkaan hyvin, mutta erityisesti eurooppalaiset liittolaiset saivat varoituksen. Oli jo muutenkin nähtävillä, että Yhdysvalloissa voimistui mieliala, jonka mukaan sidonnaisuuksia Eurooppaan ollaan vähentämässä ja amerikkalaisten veronmaksajien rahoja ei enää haluttu käyttää eurooppalaisten liittolaisten avustamiseen.
Naton kokouksessa kesällä 2018 Trump moitti jäsenmaita siitä, etteivät ne maksa osuuksiaan liiton kuluista. Kuiskuteltiin jopa siitä, että Yhdysvallat oli irtautumassa sotilasliitosta.
Trumpin vaalikampanja vuonna 2024 jatkoi ulkopolitiikan osalta paljolti samoilla teeseillä kuin oli jo totuttu kuulemaan. Nyt hänen taakseen alkoi kertyä entistä enemmän voimaa. Kuvaavaa oli, että monet entiset Trumpin vastustajat kääntyivät hänen kannattajikseen. Erityisenä teemana oli lupaus Ukrainan sodan nopeasta päättämisestä. Sitä hän toisti myös vaalivoiton jälkeen pitämissään puheissa lisäten, että hän haluaa jäädä historiaan rauhantekijänä.
Euroopassa johtavat poliitikot ja media olivat hämmentyneinä, ja alettiin puhua jopa ”lännen lopusta”. Hyvin kuvaava oli saksalaisen Der Spiegel -lehden pääkirjoitus, jossa pohdittiin syitä ”trumpilaisuuden” menestykseen ja todettiin EU-maiden johtajien epäonnistuminen eurooppalaisten intressien ajamisessa. Monissa arvioissa ennustettiin läntisen Euroopan jäävän Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän jalkoihin.
Trumpin presidenttikauden alku oli niin vauhdikas ja nopeita käänteitä sisältävä, että kokeneetkin tarkkailijat tuntuivat putoavan kyydistä. Trump provosoi kovalla kielenkäytöllä, jollaiseen ei ollut totuttu valtioiden välisissä suhteissa. Heti alkuun hän yritti nopeilla liikkeillä saada aikaan rauhanneuvottelut Ukrainan sodan päättämiseksi painottaen akselia Yhdysvallat – Venäjä. Euroopasta esitettiin voimakkaita protesteja, ettei sellainen sanelu käy, mutta toisaalta ei ollut esittää myöskään selkeitä vaihtoehtoja.
Uutena piirteenä edelliseen presidenttikauteen verrattuna on ollut Trumpin entistä aggressiivisempi tyyli vaatia Yhdysvalloille etuja. Näihin kuuluvat muun muassa vaatimukset Kanadalle ja Meksikolle sekä suoranainen uhkaus ottaa haltuun Panaman kanava ja Grönlanti tarvittaessa asevoimin. Monille valtioille on esitetty erittäin ankaria tulleja, joten on aihetta puhua jo taloussodan julistamisesta.
Trump on jatkanut ja jopa voimistanut erittäin provokatiivista kielenkäyttöä sähköisissä viestivälineissä. Hän ei kaihda henkilöön käyviä hyökkäyksiä. Tämä liittyy yleisimminkin tyylin kovenemiseen sosiaalisessa mediassa ja jopa valtalehdistössä.
Yhdysvallat on irtautunut tai irtautumassa monista kansainvälisistä sopimuksista, joita erityisesti eurooppalaiset ovat pitäneet tärkeinä. Tässä on nähty selvä linjaus, jonka mukaan Yhdysvallat ei sitoudu mihinkään kansainvälisiin sopimuksiin, ellei niistä ole sille suoranaista etua.
Useissa arvioissa on ennustettu läntisen Euroopan jauhautuvan Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän voimapolitiikan väliin. Tilastoista on jo luettavissa, kuinka Euroopan voimavarat ovat selvästi heikentyneet muun maailman vahvistuessa.
Trumpin ulkopolitiikalle on noussut myös monia ankaria haasteita, jotka ovat voittopuolisesti sisäisiä. Taustalla on paine vähentää voimakkaasti liittovaltion velkaantumista, jolloin keinoina on nähty suuret tullien korotukset sekä julkisen alan työntekijöiden vähennykset. Tähän on liittynyt ideologisia toimia, joilla pyritään heikentämään demokraattien ja heitä tukevien voimien valtaa. Odotettavissa on jo ennestään suurten yhteiskunnallisten jännitteiden kasvu.
Trumpin avustajakunta on nyt yhtenäisempi kuin edellisellä kaudella, mutta sille on sattunut eräitä pahoja kömmähdyksiä, kuten salaisten tietojen vuotaminen julkisuuteen turvallisuusneuvoston johtajan keskusteluryhmästä.
Ulkoisista haasteista pahimmaksi on osoittautumassa Lähi-idän tilanteen hallinnan vaikeudet. Tässä asiassa myös Trumpin doktriini on kaikkein ristiriitaisin. Samalla kun Trump on korostanut tarvetta pysytellä irti kaukaisista sodista, hänen johdollaan Yhdysvallat sitoutuu entistä tiiviimmin Israelin tukemiseen ja on ajautumassa sotaan Iranin kanssa.
Kommenttipuheenvuoro: ”Trumpin suuri rahapoliittinen korjausliike”, Seppo Niemi
Yhdysvaltojen yleinen velkaantuminen on edennyt jo niin pitkälle, että dramaattiset toimet ovat tarpeen. Näitä käsiteltiin Seppo Niemen kommenttipuheenvuorossa.
Yhdysvaltojen tehdastuotanto on siirtynyt suurelta osin halvempien kustannusten maihin. Trump pyrkii palauttamaan tuotantoa kotimaahan etenkin tullipolitiikalla, mutta siinä on suuria vaikeuksia. Seurauksena voi olla kotimaassa voimakas hintojen nousu, joka vie kannatusta.
Kokonaisuutena talousohjelma kattaa laajan valikoiman keinoja seuraavasti.
Kyseessä on kaikkiaan erittäin suurten riskien yritys, jonka onnistumisesta taloustieteilijöiden kesken ei vallitse kovinkaan suurta yksimielisyyttä. Rankat taloustoimet ulkomaiden suhteen herättävät kansainvälistä poliittista ja taloudellista vastarintaa. Toisaalta Yhdysvaltojen kasvava tarve saada hallintaansa sellaisia luonnonvaroja, joita siltä puuttuu, johtaa kiristyvään kilpailuun muun muassa Kiinan ja muiden BRICS-maiden kanssa.
Keskustelu
Aluksi käytiin vilkasta keskustelua Yhdysvaltojen talouden vahvuuksista ja heikkouksissa. Yksi perustava, sisäpolitiikkaan ja yhteiskuntarauhaan vaikuttava kehityspiirre on reaalipalkkojen voimakas heikentyminen viime vuosikymmeninä. Siihen ei ole luvassa nopea parannusta.
Kauppasota, joka on nyt selvästi käynnistynyt, merkitsee suuria ongelmia koko maailmalle, Suomi mukaan luettuna. EU-maat ovat heikossa asemassa tässä kilpailussa. Jos sota Euroopassa jatkuu, se huonontaa EU-maiden tilannetta entisestään.
Suomenkin on varauduttava siihen, että suhteet Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä heikkenevät. Sillä on taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia seurauksia. On odotettavissa, ettei Yhdysvallat tue Suomenkaan turvallisuuspoliittisia tavoitteita, vaan niitä on hoidettava itsenäisemmin.
Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteiden paraneminen ei ole Suomen kannalta uhkaava vaan myönteinen asia. Sillä on vaikutusta myös pohjoisten alueiden säilymiseen suhteellisen vakaina.
Kaikkiaan arvioitiin Trumpin ulkopoliittisen linjan sisältävän suuria riskejä, vaikka hän onnistuisikin rauhoittamaan Ukrainan tilannetta. Suurvaltojen kilpailu maailmassa jatkuu, mutta se ei välttämättä johda suursotaan.
Geopoliittisen seuran seminaari Helsingin yliopistossa 25.11.2024
Suomen Geopoliittisen Seuran syyskokoukseen 25.11. liittyen pidettiin Helsingin yliopiston Metsätalossa seminaari, jossa käsiteltiin ajankohtaista kansainvälistä tilannetta pitäen silmällä erityisesti Yhdysvaltojen vaalitulosta ja kansainvälisiä reaktioita.
Poimintoja ohjelmasta
Pekka Visuri alusti otsikolla "Maailmantilanteen muuttuessa voiko Saksa toimia EU:n johtovaltiona?"
Maailman voimasuhteiden muutos on jatkunut siten, että läntisten maiden ryhmän tuotantokyky suhteessa muuhun maailmaan on edelleen heikentynyt. Siihen liittyen EU-maiden suhteellinen voima ja vaikutusvalta maailmanpolitiikassa heikkenee edelleen, ja tämä koskee mitä suurimmassa määrin myös Saksaa, jonka menestys on ollut voimakkaasti riippuvaista vientimarkkinoista. Viime vuoden aikana sen tuotantokyky ja samalla vaikutusvalta talouden alalla on suhteellisesti heikentynyt, ja se heijastuu edelleen myös poliittiseen vaikutusvaltaan.
Jo vuonna 2023 geopoliittisen seuran seminaarissa esillä ollut professori Jeffrey Sachsin tilasto havainnollistaa hyvin trendiä.
Yhdysvalloissa on akateemisten piirien keskusteluissa jo hyväksytty lähtökohdaksi, että maan suhteellinen voima erityisesti verrattuna BRICS-maihin tai ”globaaliin etelään” jatkaa heikkenemistä. Presidentinvaaleissa tämä oli yksi keskeisistä kysymyksistä, ja voittoisa Trump lupasi kovilla keinoilla palauttaa Yhdysvaltojen taloudellista voimaa ja poliittista vaikutusvaltaa paremmaksi. Sellaisen ohjelman toteuttaminen tulee kiristämään kilpailua maailmanpolitiikassa ja myös heikentämään EU-maiden asemaa.
Yhdysvalloissa käytävää akateemista keskustelua on esitelty Geopoliittisen seuran sivuilla.
Yhdysvaltojen talouden kehitysnäkymiä on jo alkanut varjostaa julkisen talouden velan kasvu, joka on saanut tähtitieteelliset mittasuhteet. Sen vaikutuksista on jossain määrin vaihtelevia mielipiteitä, muta ongelman merkitystä tuskin kiistetään.
Yhdysvaltojen julkinen velka jatkaa kasvuaan.
Ukrainassa käytävä sota on heikentänyt EU-maiden poliittista voimaa ja sitonut runsaasti taloudellisia resursseja Ukrainan tukemiseen. Saksassa se on alkanut voimakkaasti vaikuttaa myös sisäpolitiikkaan. Hallituspuolueiden kannatus on heikentynyt ja radikaalien oppositiopuolueiden kannatus kasvaa. Liittokansleri Olaf Scholzia on syytetty yleisesti päättämättömyydestä ja ulkopolitiikassa liiasta Yhdysvaltojen myötäilystä.
Stern-lehden kansikuva maaliskuulta 2023 kertoo, kuinka Saksan asema on heikentynyt Ukrainan sodan johdosta.
Saksan hallitus joutui juuri avoimeen kriisiin, kun koalitiosta irtautui FDP ja toisaalta pääpuolue SDP:n kannatus on romahtanut. Myös hallituspuolue Vihreät on suurissa vaikeuksissa. Ennenaikaiset liittopäivävaalit pidettäneen helmikuussa ja lupaavat CDU/CSU:lle voittoa.
Oppositiossa olevan radikaalin oikeiston Alternative für Deutschland (AfD) ja radikaalin vasemmiston (Linke ja Sahra Wagenknechtin liitto, BSW) yhteinen kannatus on koko maassa lähes 30 prosenttia ja entisen DRR:n alueilla yli 50 prosenttia.
Suhtautuminen Ukrainalle annettavaan apuun kertoo vahvasti opposition kannatuksen kasvun syistä. Saksalaisten enemmistö on alkanut vastustaa sitä. Keväällä 2024 europarlamentin vaalien yhteydessä toimitetut kyselyt ilmensivät laajemminkin samaa trendiä. Eniten apua kannattaneet vihreät kärsivät raskaita tappioita EU-vaaleissa ja myöhemmin aivan erityisesti maapäivävaaleissa Saksissa, Thüringenissä ja Brandenburgissa.
Suhtautuminen Ukrainalle annettavaan apuun keväällä 2024
Ukrainan avun jatkamista jyrkästi vastustavat AfD ja BSW ovat kasvattaneet suosiotaan. Ne syyttävät hallitusta myös Venäjän-suhteiden heikentämisestä ja siitä seuranneesta halvan venäläisen energian saannin loppumisesta, mikä on tuottanut vaikeuksia taloudelle.
Suhtautuminen aseistautumiseen ja Ukrainalle annettavaan aseapuun on mullistanut myös puolueideologioita, kun ennen vahvasti pasifistinen puolue vihreät on nyt leimautunut sotapuolueeksi, ja radikaali oikeisto kannattaa diplomaattisen ratkaisun saamista Ukrainan sotaan.
Ajankohtaisten sisäisten taloudellisten ja poliittisten ongelmien lisäksi Saksan kansainvälistä asemaa ja poliittista voimaa heikentää edelleen voimakkaasti toisen maailmansodan häviön ja natsivallan tuottaman laajan katastrofin perintö. Näiden kaikkien tekijöiden yhteisvaikutus heikentää Saksan kykyä toimia EU:n johtavana voimana, mihin sillä muuten olisi kokonsa ja sijaintinsa vuoksi luontaiset edellytykset.
Aikaisemmin Euroopan unionin ”moottorina” toimineen Saksan ja Ranskan akselin voima ja poliittinen yhteistoimintakyky on myös selvästi hiipunut. Niillä on erimielisyyksiä suhteessa Ukrainan sotaan, ja molemmissa maissa sisäiset ongelmat heikentävät johdonmukaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjan noudattamista.
Kaikkiaan näyttää nyt siltä, että EU:n vaikutusvalta maailmanmittakaavassa ja Euroopan talouden ja turvallisuuden edistämisessä on vakavasti heikentynyt.
Kommenttipuheenvuoro: BRICS-maiden viimeaikainen kehitys, Seppo Niemi
Viimeisen vuoden aikana alkuperäisten BRICS-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) yhteistyö on tiivistynyt ja yhteisön piiri laajentunut. Ryhmittymää voidaan pitää ”lännen” vastapainona, mutta mistään yhtenäisestä liitosta ei ole kysymys. Vuonna 2023 sen piiriin liittyi useita uusia valtioita, muun muassa Saudi-Arabia, Indonesia, Nigeria ja Turkki. Arvioidaan, että lähivuosina BRICS-maista kehittyy noin 50 maan järjestö, joka kattaa 80 prosenttia maapallon väestöstä ja peräti 90 prosenttia öljy- ja kaasuvaroista.
Venäjän Kazanissa lokakuussa 2024 järjestettyyn kokoukseen osallistui noin 40 valtiota sekä useita kansainvälisiä organisaatioita, muun muassa YK. Uusia jäseniä ei virallisesti otettu, mutta erilaiset yhteistyösuhteet ovat laajentuneet.
Ajankohtaisena hankkeena on irtautuminen dollarikaupasta. Nyt jo 80 prosenttia Kiinan, Venäjän ja Intian välisestä kaupasta käydään kansallisilla valuutoilla.
Erityistä huomiota Kazanin kokouksessa herätti Kiinan ja Intian julkinen lähentyminen. Ne ovat sopineet pitkään avoimina olleet rajariidat ja lisänneet monin tavoin yhteistyötä.
Kiinnostava kysymys on, kuinka Turkin yhteistyö BRICS-maiden kanssa kehittyy. Sillä on on lähes täyden jäsenen asema, mikä ei miellytä maan läntisiä liittolaisia muun muassa Natossa.
Yksimielisyys BRICS-maiden keskuudessa vallitsee siitä, että yhteistyötä kehitetään monin tavoin ja se painottuu talouteen. Poliittista tai sotilaallista liittoa ei ole tarkoitus kehittää, vaan tavoitteena on multipolaarinen maailma, jossa Yhdysvallat ei olisi enää ratkaisevan tärkeä vallan käyttäjä. Yhteisön jäsenet haluavat säilyttää kansallisen määräysvallan itsellään. Siinä kuvastuu vahvasti halu jatkaa entisten siirtomaiden irtautumista vanhojen siirtomaaimperiumien vallasta kaikilla aloilla.
Kommenttipuheenvuoro: Venäjän ja Kiinan näkökulma, Markku Kivinen
Kazanin kokous kuvasti Kiinan vahvistunutta asemaa mutta myös Venäjän hyviä suhteita laajaan BRICS-yhteisöön. Ukrainan sota ei ole sitä tuntuvasti häirinnyt. Kyseessä on jo selkeästi toimiva globaali ryhmittymä.
Kiina ja Venäjä jatkavat yhteistyöhankkeitaan, joissa energia on keskeisellä sijalla. Kiina pyrkii kehittämään Shanghain yhteistyöorganisaation toimintaa sekä samalla silkkitie-hankkeitaan ja taloussuhteita Euraasian unionin puitteissa. Taloudellisen integraation edistäminen on keskeisellä sijalla. Kiina toimii verraten varovasti mutta määrätietoisesti, jotta toimintavapaus säilyisi.
Keskustelu
Tuotiin aluksi esille, että BRICS ei ole liitto eikä ota yhtenäisesti kantaa kansainväliseen politiikkaan. Yhteisö ”hakee vielä itseään”. UNIDOR-tietokannan mukaan Kiina pyrkii saamaan BRICS-yhteisössä valta-aseman, ja sen voima jatkaa vahvistumistaan.
Saksan roolista todettiin, että sen sotilaallinen voima on tunnetuista historiallisista syistä pidetty heikkona. Saksalaiset ovat itsekin omaksuneet sellaisen varovaisen roolin. Äskettäin todettiin, että vain 20 prosenttia saksalaisista olisi valmis aseelliseen puolustukseen.
Geopoliittinen seura on korostanut politiikan ja maantieteellisten tekijöiden yhteyttä, ja siihen kuuluu myös geo-talous. Viimeaikainen kehitys on kasvattanut tarvetta tarkkailla kehitystä noilla aloilla. Talouselämän piirissä tunnetaan entistä enemmän tarvetta seurata geopoliittista kehitystä.
Yhdysvalloissa käydään vilkasta keskustelua maan roolista kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa. Vallankäytön välineinä käytettyjen pakotteiden vaikutuksista on ristiriitaisia kokemuksia, ja velkaongelma heikentää maan asemaa. Kiina nähdään voimistuvana uhkana. Toisaalta Euroopassa pohditaan, mitä viimeaikainen poliittinen ja taloudellinen kehitys Yhdysvalloissa vaikuttaa suhteisiin. Johtopäätös on joka tapauksessa, että eurooppalaisten tulee varautua itsenäisempään toimintaan.
Yhdysvalloissa akateemisen väen keskuudessa on yleistynyt käsitys, että maailma on muuttunut entistä moninapaisemmaksi. ”Uusi kylmä sota” tai ”kylmä sota II” on tosiasia, mutta se ei välttämättä etene kuten aikaisempi kylmä sota. Aikaisempien kokemusten perusteella amerikkalaiset yhä pelkäävät ydinasesodan alkamista, ja se hillitsee poliittista päätöksentekoa.
Venäjän voimaa on lännessä yleensä aliarvioitu, koska sitä tunneta. Pari vuotta sitten kuviteltiin, että pakotteilla Venäjä saadaan nopeasti polvilleen. Venäjän voiman perusta on suurissa raaka-ainevaroissa, eikä pelkästään öljyssä ja kaasussa. Venäjä on vahva kullan tuottaja, ja eräiden tärkeiden metallien osalta, esimerkkinä Balladium, sen osuus maailman tuotannosta on noin 40 prosenttia. Venäjä ja Kiina yhdessä muodostavat erittäin vahvan vastavoiman lännelle.
Lopuksi vielä todettiin, että Saksaa on monen vuosikymmenen ajan nöyryytetty, joten on ymmärrettävää, että reaktio sellaista kehitystä vastaan on myös noussut esimerkiksi AfD:n ohjelmien muodossa. Ei siis voida välttämättä odottaa, että Saksa jatkuvasti tyytyisi jotenkin alisteiseen asemaan. Saksan suhteellisesta heikkoudesta kärsii koko Euroopan unioni. Yksi ongelma on, että Saksassa on koettu vahvaa riippuvuutta Yhdysvaltojen ydinasevoimasta. Siitä haluttaisiin irti, mutta myöskään halukkuutta tukeutua Ranskan ja Ison-Britannian ydinaseisiin ei ole.
Pekka Visuri, referaatti 20.3.2025
Professori Graham Allisonin seitsemän suositusta presidentti Zelenskyille aseleponeuvottelujen alkaessa
Kansainvälisen politiikan tutkimuksen veteraani, Harvardin yliopiston professori Graham Allison kirjoitti Foreign Policy -lehteen 18.3.2025 merkittävän artikkelin otsikolla ”It’s Time for Ukraine to Accept an Ugly Peace”. Siihen hän liitti omat suosituksensa presidentti Zelenskyille.
Allison nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Kuuban kriisistä 1962 kirjoittamallaan teoksella Essence of Decision: Explaining the Cuban Missile Crisis (Little, Brown,1971). Kirjasta on sittemmin ilmestynyt myös uudistettu laitos, ja sen teesien tuntemus on kuulunut alan opintojen perusvaatimuksiin. Kuuban kriisin ratkaisua on pidetty mallina kaikille suurvaltojen välisten konfliktien hallinnalle.
Allisonin alkuperäisteksti 18.3.2025 on luettavissa tästä linkistä:
Russia-Ukraine Ceasefire: It’s Time for Zelensky to Accept an Ugly Peace
Otteita artikkelin sisällöstä
”Kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi odottaa aseleponeuvottelujen alkamista, hänen olisi aiheellista pitää mielessä tämän traagisen konfliktin aikaisemmat vaiheet. Kun marraskuussa 2022 oli kulunut yhdeksän kuukautta Venäjän armeijoiden hyökkäyksen alkamisesta, Yhdysvaltojen asevoimien esikuntapäälliköiden neuvoston puheenjohtaja kenraali Mark Milley esitelmöi New Yorkissa. Hänen näkemyksiään pidettiin hieman ristiriitaisina, mutta esityksestä kyllä hahmottuivat suuntaviivat sille, miten sota voitaisiin saattaa hyväksyttävään päätökseen.
Milley ymmärsi hyvin sodan karun luonteen: Huolimatta siitä, että puheissa maalaillaan teatraalisesti näkymiä, konfliktien lopputulos määräytyy taistelukentällä – ei siis poliitikkojen tarinoista. Milley torjui Ukrainan johdon retoriikan, jonka mukaan kaikki Venäjän miehittämät alueet voitaisiin vallata takaisin. Milleyn käsityksen mukaan ’voittoa ei todennäköisesti voida saavuttaa sotilaallisin keinoin’, ja hän analysoi yksityiskohtaisesti syitä, miksi Ukrainan armeijan yllättävä vastahyökkäys oli jo törmännyt mahdollisuuksiensa rajoihin. Hänen arvionsa mukaan Ukrainan asevoimat ovat juuttuneet paikoilleen, joten olisi parasta kiireesti etsiä tilaisuutta neuvotteluille.
Milleyn analyysi muistutti mieleen Carl von Clausewitzin usein lainatun selityksen moraalisen oikeutuksen suhteesta väkivaltaan taisteltaessa toisia valtioita vastaan: Sota on politiikan jatkamista toisin keinoin. Jos kansalaisten lähettäminen tappamaan tai joutumaan tapetuksi ei edistä poliittista päämäärää, se ei ole järkevää sotilaallisen voiman käyttöä. Jos Ukraina oli jo saavuttanut rajan, jonka väkivallan käyttö mahdollistaa, niin miten silloin voidaan oikeuttaa sodan jatkaminen?”
Silloinen presidentti Bidenin hallinto ei hyväksynyt kenraali Milleyn näkemyksiä, joten ehdotukset eivät johtaneet mihinkään. Vuoden kuluttua myös toinen merkittävä sotilasjohtaja tuli kuitenkin samaan johtopäätökseen. Kenraali Valeri Zaluzhnyi, joka oli sodan alussa johtanut voitollisesti Kiovan puolustusta ja ajanut vastahyökkäyksellä venäläiset loitolle, joutui Economist-lehden haastattelussa loppuvuodesta 2023 toteamaan, että sota on juuttunut kulutussodaksi, joka suosii Venäjää. Sitä ei Kiovassa pidetty sopivana tunnustaa, joten Zaluzhnyi erotettiin kolmen kuukauden kuluttua komentajantehtävästä.
Kun sota on jatkunut jo neljättä vuotta, Yhdysvaltojen uusi johto on joutunut kohtaamaan samat ankarat realiteetit. Arvioituaan huolellisesti tilannetta he näyttävät päätyneen samaan johtopäätökseen kuin Milley ja Zaluzhnyi tekivät ehdottaessaan pikaista neuvottelujen aloittamista. Ongelmana on nyt se, että tilanne on vuoden 2023 alusta jatkuvasti huonontunut.
Jos neuvottelut olisi silloin aloitettu, olisi voitu ehkä säästyä 300 000 sotilaan kuolemalta tai vakavalta haavoittumiselta. Tuhansia siviilejä olisi jäänyt henkiin ja kaksi miljoonaa asuntoa olisi pysynyt asuinkelpoisina. Lisäksi suuri osa raunioituneista energialaitoksista olisi nyt lämmittämässä ja valaisemassa koteja.
Ukrainan talous on kolmen sotavuoden jälkeen supistunut 10 prosentilla, ja 15 prosenttia väestöstä on lähtenyt pois maasta.
Trump sanoi Zelenskyille suoraan Valkoisen talon tapaamisessa: ”Ette ole voittamassa sotaa”. Vaikka retoriikka oli karkeaa, se sisälsi perustavan totuuden, että ilman Yhdysvaltojen tukea Zelenskyin joukot eivät yksinkertaisesti tule toimeen.
Trumpin hallinnon kanta on selvästi lukittu, sillä hän toisti vaalikamppailun aikana jatkuvasti: ”Haluan lopettaa tämän sodan.”
Zelenskin on turha kieltää kovia faktoja, vaan hänen tulisi keskittyä siihen, mitä ukrainalaiset ovat jo saavuttaneet. He ovat estäneet presidentti Putinin yrityksen pyyhkäistä Ukraina kartalta. Maan armeija pysäytti taistellen maailman toiseksi vahvimman sotavoiman hyökkäyksen. Nyt Zelenskyin joukkueen pitäisi jäljelle jääneillä korteilla pelata järkevästi. Se tarkoittaa, että on neuvoteltava rumalta näyttävä mutta silti siedettävä rauhansopimus.
”Kun Zelenskyi alkaa hyväksyä reaalisesti vallitsevan tilanteen, voin suositella seitsemän kohdan ohjelmaa:
Ensiksi hänen tulisi ymmärtää, että tärkein pelaaja pöydässä on Trump, jonka mielipiteet eivät varmaankaan muutu. Trump ei pidä Zelenskyistä, jonka hän uskoo provosoineen turhan sodan ja juonitelleen Bidenin maksamaan sen kulut. Trump pitää Putinista, koska pitää häntä vahvana johtajana, eikä todellakaan välitä Ukrainan kohtalosta. Ainoa yllätys Trumpin ja Vancen hyökkäyksessä Zelenskyin käydessä helmikuun lopulla Valkoisessa talossa oli se, että kaikki tapahtui maailman silmien edessä televisiokameroiden käydessä… Zelenskyin tulisi nyt uudelleen tavata Trump, mutta se edellyttää uutta asennetta. Hänen tulee osoittaa kunnioitusta Yhdysvaltoja ja sen presidenttiä kohtaan.”
”Toiseksi, Zelenskyin pitäisi hyväksyä maantieteellinen fakta, että Ukrainalla on yli 2 000 kilometriä rajaa suurvallan kanssa. Ukraina voi paeta Venäjän varjoa yhtä vähän, kuin Kanada ja Mexiko voivat paeta Yhdysvaltojen läsnäoloa. Zelenskyin kannattaisi etsiä keinoja, miten sopeutua elämään vihamielisen naapurinsa vaikutuspiirissä. Siksi hänen kannattaisi perehtyä Kanadan ja Mexikon historiaan toimeentulosta Yhdysvaltojen kanssa, ei vain viime aikoina vaan kolmen vuosisadan kuluessa, kun Yhdysvallat liitti itseensä osia noista maista. Lähempiä esimerkkejä Ukrainalle löytyy tutkimalla Kazakstanin, Mongolian ja Suomen historiaa.”
”Kolmanneksi, Ukrainan vaihtoehtona ’kuumalle sodalle’ ei voi olla ’oikeudenmukainen ja kestävä rauha’, jollaisesta Zelenskyi uneksii. Sen sijaan ratkaisuna voi olla tappamisen lopettaminen ja aselepo, mahdollisesti samankaltainen kuin on vallinnut Koreassa sodan päättämisen jälkeen.”
”Neljänneksi, saadakseen parhaan suojan Putinin mahdollisia uusia hyökkäyksiä vastaan Zelenskyin tulee unohtaa Nato. Trumpille Ukrainan Nato-jäsenyys on yksinkertaisesti mahdoton ajatus.”
”Viidenneksi, Zelenskyin pitäisi olla realistinen turvallisuustakuiden lupausten suhteen. Eurooppalaiset ovat aktiivisesti puhumassa sitoumuksistaan, mutta tietysti puhuminen onkin parasta, mitä eurooppalaiset osaavat. Vahvin lupaus tuli Ison-Britannian pääministeri Keir Starmerilta, joka ilmaisi brittien valmiuden tuoda joukkoja Ukrainan maaperälle. Huolellinen kuulija huomasi kuitenkin, että siihen tarvittaisiin Yhdysvaltojen tukea. Sellaisen mahdollisuuden puolustusministeri Pete Hegseth rajasi pois laskuista puhuessaan Naton tilaisuudessa sanomalla, että eurooppalaisten on huolehdittava itse Ukrainan sodanjälkeisestä turvallisuudesta… Jos Ukrainaan lähetetään rauhanturvajoukkoja, ne eivät voi olla Naton johtamia eikä niitä kata Naton perussopimuksen artikla 5.”
Vaihtoehtona Zelenskyi voi myös harkita Trumpin ehdotusta, että ”Kiina voi auttaa.” Rauhansopimus, jossa allekirjoittajina olisivat Ukrainan ja Venäjän lisäksi Yhdysvallat, EU-maat ja Kiina, voisi olla merkittävä saavutus.
”Kuudentena on avainkysymys, josta Zelenskyi ja Trump voivat sopia: rauhan (tai aselevon) täytyy olla kestävä, ei siis vain tauko, jonka aikana Putin voisi parantaa aseistustaan. Trump suunnittelee kauaskantoista ohjelmaa liikkeelleen, jonka tunnuksena on ’tehdä Amerikka jälleen suureksi’. Jos siihen sisältyvä ’kaunis rauhasopimus’ hänen tai seuraajansa silmien edessä räjähtäisi, kyseessä olisi hänelle perustava tappio. Siksi on Zelenskyille haaste ja mahdollisuus saada rauhansopimukseen elementtejä, jotka takaavat kestävyyden.”
”Lopulta Ukrainan tulevaisuuden toivo on suhteissa Euroopan maihin. Rauhansopimuksen tulisi taata oikeus taloudellisiin suhteisiin Euroopan unioniin, jäsenyys mukaan luettuna parin vuosikymmenen perspektiivillä… Jos kestävä rauha saadaan aikaan, Ukraina voi toivoa kulkevansa samoja jalanjälkiä, joita kulkivat Länsi-Saksa, Etelä-Korea ja Suomi, tullakseen 21. vuosisadan ihmeeksi.”
Harrisin ja Trumpin Ukraina-politiikka amerikkalaisessa keskustelussa
Charles Kupchan ja Hal Brands ovat tällä hetkellä Yhdysvaltojen eniten seurattujen ulkopolitiikan kommentaattoreiden joukossa. He myös edustavat varsin hyvin pääteemoja amerikkalaisessa keskustelussa.
Charles Kupchan toimi Clintonin sekä Obaman presidenttikausilla avustajana ja on nyt Georgetownin yliopiston professori sekä demokraattien sisäpiirin jäsen.
Hal Brands on Johns Hopinsin yliopiston professori ja Bloombergin kommentaattori.
Suomalainen julkisuus on kulkenut pitkään jäljessä amerikkalaisesta keskustelusta. Ehdokkaiden osalta yleisellä retorisella tasolla käydyn vaalitaistelun aikana kummankin leireissä on käyty sisäistä kamppailua tulevan presidentin ulkopoliittisista avustajista. Varsin yleinen kuva on, että vaalitaistelun jälkeen avustajien ja ulkoministerin valinnat antavat viitteet, mihin suuntaan lähdetään
Tulevien hallintojen koulutuksen akateemisissa taustoissa painopiste on siirtynyt sopeutumiseen useiden suurvaltojen maailmaan ja puolustukseen kahden leirin maailmassa. Näiden suuntausten merkittäviin edustajiin on siis aihetta tutustua.
Charles Kupchan
Valitaanpa Harris tai Trump, tulee joka tapauksessa Yhdysvaltojen politiikaksi lopettaa Ukrainan sota
Charles Kupchan Quincy Instituutin paneelissa 22.10.2024
Katsottavissa: Can Americans Agree on How to Settle the Ukraine War? - YouTube
Kysymys: Kamala Harris ei ole puhunut kovin yksityiskohtaisesti siitä, miten hän voisi lähestyä Ukrainan ongelmaa… Jatkaako hän Ukrainan aseistamista ja Venäjän eristämistä vai yrittääkö jotenkin muuten saada ratkaisua Ukrainan sotaan?
Kupchan: Yritys tapahtuu joka tapauksessa riippumatta siitä, kuka voittaa, ja se johtuu yksinkertaisesti siitä, että sen on tapahduttava… Mielestäni politiikkamme on ollut hämmästyttävä menestys. Ukraina on edelleen pystyssä… Se, että 40 miljoonan asukkaan maa on kyennyt torjumaan Venäjän pyrkimykset alistaa se, on millä tahansa mittarilla Yhdysvaltain politiikan menestys. Kiitän Joe Bidenia siitä, että hän pääsi johtamaan asioita ja järjesti koalition, joka on kestänyt ajan testin.
Toinen asia on: Pelkään, että juuri nyt meillä on politiikka mutta meillä ei ole strategiaa… Uskon, että nämä vaalit antavat meille hallituksen, joka tavalla tai toisella saa aikaan keskustelun diplomaattisesta loppupelistä.
Mielestäni Trumpin strategia on väärä. Hän ei ymmärrä, että pääsemme tähän loppupeliin jatkamalla Ukrainan tukemista, jotta se voi estää Venäjältä kyvyn saavuttaa lisää voittoja. Ja kun tuo venäläisten kyky jatkaa etenemistä on estetty he saattavat, sanon saattavat koska emme tiedä, mennä neuvottelupöytään. Ja siinä mielessä luulen, että Harris todennäköisemmin sanoo: "No, aion jatkaa Ukrainan tukemista, mutta yritän lopettaa tämän sodan ennen kuin Ukraina muuttuu epäonnistuneeksi valtioksi", mikä on mielestäni todennäköinen lopputulos, jos tämä sota kestää vuosia.
Mielestäni Joe Biden kokoama koalitio ei kestä loputtomiin. Täällä Yhdysvalloissa Ukrainan sota jossain määrin tekee todennäköisemmäksi, että Trump valitaan. Koska täällä on paljon amerikkalaisia, joilla on vaikeuksia saada rahat riittämään, ja he kysyvät: "Miksi käytämme 61 miljardia dollaria aseiden lähettämiseen Ukrainaan, kun venäläiset siellä edistyvät?"
En pidä siitä, mitä näen Ranskassa ja Saksassa, kun noiden maiden poliittiset keskustat rapautuvat. Syitä on monia, mutta yksi syy on Ukrainan sodan tuottama takaisku näiden maiden politiikalle. Saksan puolueet, jotka voittivat äskettäiset osavaltiovaalit, ovat nimenomaisesti vaatineet Ukrainalle annettavan avun lopettamista. Joten tämä kertoo minulle, että aika ei ole puolellamme, että Putin voisi odottaa meitä, jos tämä jatkuu vuosia. Ja se on jälleen yksi syy, miksi uskon, että on aika kääntyä kohti diplomaattisia ponnisteluja sodan lopettamiseksi. Ja ennustukseni on, että kuka tahansa voittaa vaalit, me menemme siihen suuntaan.
Se että emme itse taistele nyt Ukrainassa, johtuu jossain määrin siitä, että emme ole pitäneet sitä kolmannen maailmansodan arvoisena.
Ainoa tapa, jolla Ukraina voi voittaa tämän sodan, on, jos 150 000 amerikkalaista sotilasta plus liittolaiset Euroopassa ilmestyvät etulinjaan ja työntävät Venäjän ulos. Mutta kansa sanoo mielestäni oikein: "Emme aio tehdä sitä." Näissä olosuhteissa minun on vaikea ymmärtää, miksi tuomitsemme sen siitä, että Ukraina ei ole kolmannen maailmansodan arvoinen, mutta antaisimme sille jatkossa 5 artiklan takuun, joka velvoittaisi meidät menemään kolmanteen maailmansotaan, jos Ukrainaan hyökätään. Ja toinen kohta, ja tämä on luultavasti harhaoppia monille, mielestäni meidän on oltava viileästi harkitsevia Venäjän vastalauseiden suhteen. Ymmärrän niitä.
Ymmärrän, miksi Venäjä ei halua Naton, historian suurimman sotilasliiton, työntyvän naapuriin maahan, jonka kanssa sillä on tuhannen mailin raja. Me, Yhdysvallat, vietimme 19. vuosisadan potkimalla kaikki muut suurvallat pois läntiseltä pallonpuoliskolta, eikö niin? Ensin ranskalaiset, sitten espanjalaiset, sitten venäläiset, sitten britit, ja nyt ilmestymme Ukrainaan ja sanomme venäläisille: "Hei, rentoudu. Älä huoli siitä." Tämä on vastoin geopolitiikan alkeiskurssin oppeja, ja mielestäni meidän pitäisi olla johdonmukaisempia tässä asiassa.
Lisäisin vielä tärkeän asian, ettei meillä ole paljoa aseita annettavana. Ja luulen, että yksi syy siihen, että Biden ei hyväksy syviä iskuja Venäjää vastaan, on se, että meillä ei ole kovin paljon kauaskantoisia ohjuksia eikä meillä ole paljon Patriot-ilmatorjuntaohjuksia. Kysymys ei siis ole vain poliittisista rajoitteista vaan varastorajoituksista.
Ja ottaen huomioon mitä Lähi-idässä tapahtuu ja jännitteet Kiinan kanssa, mielestäni Pentagon on oikeutettu sanomaan: "Me menemme näin pitkälle, mutta emme pidemmälle."
Voi olla hyvä asia, että Harris tai Trump eivät ole kotoisin ulkopoliittisesta yhteisöstä… Koska se voi tarkoittaa, että he eivät tuo mukanaan vanhoja malleja. Pidän Bidenista, ja työskentelin hänen kanssaan, mutta hän tuli eri aikakaudelta. Hän tuli toiseen maailmaan. Ja siksi minusta on mahdollista, että seuraava presidentti, oli se sitten Harris tai Trump, saattaa kirjoittaa uuden kirjan, kun on kyse joistakin perusasioista. Ja luulen, että olemme samaa mieltä siitä, että se voisi olla hyvä asia.
En näe syntyvän mitään sellaista eurooppalaista turvallisuusjärjestystä seuraavan vuosikymmenen tai kahden aikana, jossa emme elä uudelleen jaetun Euroopan kanssa ja jossa Natolla ei olisi kykenevä pelote etulinjassa. Ja niin se vain tulee olemaan. Mutta löytääksemme keskitien meidän on lopetettava sota. Sitten voi alkaa keskustella venäläisten kanssa siitä, mikä on mahdollista, nimittäin asevalvonnasta, sotaharjoituksista, ennakkoilmoituksesta, asioista kolmannen maailmansodan estämiseksi. Ja sitten vain on tavalla tai toisella palautettava paremmat suhteet.
Yksi asia Venäjän suuntaan on luoda paremmat suhteet Kiinaan, koska emme todellakaan halua elää maailmassa, jossa olemme työntäneet Venäjää ja Kiinaa yhteen. Se rohkaisee venäläisiä, se saa heidät tuntemaan, että heillä on Kiina selkänsä takana. Joten osa pitkän aikavälin Venäjän strategiaa on luoda rakentavammat suhteet Kiinaan. Uskon siis, että se keskustelu alkaa tietyllä tavalla Pekingistä."
Hal Brands
Trump, Harris, Zelenskiy: Kenenkään suunnitelma ei lopeta Ukrainan sotaa
Bloomberg 18.10. 2024
Ukrainan sota sujuu hyviksille huonosti. Ukraina häviää hitaasti itärintamalla. Sen joukkoja vaivaa työvoiman ja ampumatarvikkeiden puute. Kesäinen hyökkäys Venäjälle nousi otsikoihin, mutta ei muuttanut taistelujen yleistä kulkua. Syväiskuinen ohjuskampanja Venäjälle on potentiaalisesti lupaava, mutta lännen ambivalenssi on rajoittanut sitä. Ukrainan paljon mainostettu "voittosuunnitelma" － joka sisältää pyrkimyksen Pohjois-Atlantin sopimusjärjestön jäsenyyteen － ei ole saanut paljoa Yhdysvaltojen tukea.
Kun Ukrainan näkymät synkkenevät, Washingtonissa paine neuvotteluratkaisuun kasvaa. Haasteena on, että kukaan ei ole keksinyt, miten heikkenevä taistelukenttätilanne muutetaan kunnolliseksi rauhaksi.
Entisen presidentin Donald Trumpin suunnitelma on yksinkertaisin: saada Venäjän johtaja Vladimir Putin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiy yhteen mahdollisimman pian ja uhata heitä molempia vakavilla seurauksilla, jos sota ei lopu. Trump voisi kertoa Zelenskiylle, että hän on vaarassa menettää Yhdysvaltain tuen, jos hän ei tee sopimusta. Hän saattaa kertoa Putinille, että Yhdysvallat lisää apua, tai iskeä Moskovaan kovemmilla pakotteilla, jos Venäjä vastustaa.
Strategia sopii Trumpin kovan miehen imagoon. Yhdysvaltain avun katkaiseminen saisi Ukrainan nopeasti polvilleen. Valitettavasti on vähemmän selvää, miksi uhka Yhdysvaltojen lisäavusta Ukrainalle pelästyttäisi Putinia, kun otetaan huomioon, että Trump on vuosia valittanut siitä, kuinka paljon nykyinen apu maksaa.
Joku epäilee, että Trumpin suunnitelmassa ei ole kyse suotuisan rauhan turvaamisesta, vaan rauhan turvaamisesta hinnalla millä hyvänsä. Trump näyttää kuvittelevan, että Ukraina luovuttaa miehitetyt alueensa (ehkä vaihtamalla jalansijansa Venäjän sisällä Kurskissa pieniin myönnytyksiin) ja todennäköisesti suostuu rajoittamaan suhteitaan länteen vastineeksi aselevosta, joka ei kestä minuuttia pidempään kuin Putin haluaa.
Toinen lähestymistapa, jota demokraattiset kansallisen turvallisuuden piirit tukevat, on realistisempi tunnustaessaan, että Ukraina tarvitsee paremman käden pelatakseen. Yhdysvallat jatkaisi ukrainalaisten auttamista alueensa puolustamisessa toivoen lopulta tekevänsä Venäjän hyökkäysten hinnan kohtuuttomaksi. Washington saattaa maltillisesti kiristää pakotteita ja jahdata joitakin kiinalaisia pankkeja, jotka helpottavat strategista kauppaa Venäjän kanssa. Ja jos varapresidentti Kamala Harris voittaa vaalit, hän saattaa hakea Ukrainalle uutta apupakettia, jonka tarkoituksena on osoittaa Putinille, ettei hän kestä lännen voimaa ja auttaa Kiovaa jälleenrakentamaan ainakin uuden hyökkäyksen uhkaa. Sitten Ukraina ja länsi voisivat ehkä harjoittaa diplomatiaa yhtenäisyyden ja voiman asemasta.
Tässäkin lähestymistavassa on kuitenkin ilmeinen heikkous. Jos Yhdysvaltojen tähän mennessä antama tuki ei ole saanut Putinia luovuttamaan, miksi strategia, jossa on pohjimmiltaan enemmän samaa nyt, tekisi tempun? On totta, että Putin maksaa kauhistuttavan hinnan kilometriltä. Hän ei voi kestää suuria työvoiman ja laitteiden menetyksiä ikuisesti. Mutta kun otetaan huomioon, että Venäjällä on lähes neljä kertaa Ukrainan väkiluku, Zelenskiyn armeija voi vuotaa verensä kuiviin ennen Putinia.
Kyse on samasta ristiriidasta, joka on vaivannut Yhdysvaltain politiikkaa helmikuusta 2022 lähtien. Washington haluaa Ukrainan voittavan. Mutta ilmeisistä ja ymmärrettävistä syistä － kilpailevien prioriteettien vetovoima Tyynellämerellä, pelko eskalaatiosta Venäjän kanssa － se haluaa myös rajoittaa Yhdysvaltojen osallistumista.
Johtopäätös: emme voi aina saada kaikkea mitä haluamme. Nykyään monet uskovat, että rauhansopimus vähentäisi kustannuksia ja riskejä, joita Yhdysvallat kantaa Ukrainan tukemisessa. Mutta yksinkertaisesti sellaisen sopimuksen saaminen, joka ei tarkoita antautumista, voi vaatia suurempia kustannuksia ja riskejä kuin Yhdysvallat on tähän mennessä hyväksynyt.
Putin tietää tämän. Puheet kompromisseista maan kanssa, joka on vaatinut, että hänet on voitettava ja jopa syöstävä vallasta, saavat hänet varmasti luottamaan siihen, että asiat menevät hänen haluamallaan tavalla. Putin voisi vastata rauhanaloitteeseen pitämällä kiinni maksimalistisista tavoitteista － useiden maakuntien liittämisestä, Ukrainan suvereniteetin jyrkistä rajoittamisista, ehkä sen hallituksen kaatamisesta － samalla kun hänen joukkonsa jatkavat pommitusta ja lyömistä.
Tai vastoin intuitiivisesti hän voisi pelata mukana, jos hän ajattelee, että liennytys nyt voisi valmistaa hänet voittoon myöhemmin. Aselevon tarjoaminen nykyisellä rintamalinjalla asettaisi taakaksi Ukrainalle sodan jatkamisen. Se jakaisi Naton ja asettaisi vastakkain maat, jotka hiljaa suosivat rumaa sopimusta, ja ne, jotka pelkäävät sen rohkaisevan Moskovaa entisestään. Tulitauko voisi johtaa pakotteiden helpottamiseen tai ainakin pakotteista lipsumiseen. Ja jos Trump voittaa ja Amerikka ensin-eetos voittaa Washingtonissa, länsi saattaa menettää kiinnostuksensa Ukrainaan, kun ampuminen loppuu.
Itse asiassa rauhansopimus, olipa se hyvä tai huono Ukrainalle, ei tuo pysyvää ratkaisua tähän tarinaan. Putin ei ole luopunut tekemästä Ukrainasta venäläistä vasallivaltiota. Tuhoutunut, rampa Ukraina ei pysty puolustamaan itseään yksin. Joten mikään ratkaisu ei kestä, ellei länsi anna Ukrainalle pitkän aikavälin turvatakuita sekä sotilaallista ja taloudellista apua, joita tarvitaan vakuuttamaan Putin siitä, että konfliktin jatkaminen on huono idea.
Jos Yhdysvallat Trumpin tai Harrisin johdolla ei kohtaa tätä ongelmaa suoraan, tämän Venäjän ja Ukrainan sodan päättyminen voi yksinkertaisesti aloittaa lähtölaskennan seuraavaan.
Katsauksen koonnut Risto Volanen 3.11.2024